Ei helvetti, mä en enää osaa seurustella!

Tein tämän varsin kauhistuttavan havainnon eilen illalla kun istuin pitkän ja tylsän kokouksen jälkeen odottamassa yhtä hyvää ystävääni kahvikupposen ääreen paikallisella huoltoasemalla. Ilta kymmenen aikaan keittiö oli mennyt jo kiinni ja tarjolla oli vain pakasteena uppopaistettuja koriruokia, joita reilu parikymppiset näyttivät nauttivan hyvällä ruokahalulla. On muuten pelottavaa, että uppopaistettu ruoka ja sen rasva tuoksuu niin hyvältä.

Kiinnitin huomiota yhdessä nurkkaloosissa istuvaan nuoreen pariin, joka keskusteli keskenään näyttämällä toisilleen hauskoja videoita messengerin tai muun vastaavan pikaviestisovelluksen kautta. Eli nykyisin treffeillä tai muutoin ulkona oltaessa ei siis tarvitse enää keskustella keskenään! Tai sitten pariskunta on ollut yhdessä jo niin pitkään että juttua riittää.

Lottokuponki. Hyvää treffiohjelman täytettä.

Ystäväni oli hieman myöhässä ja minulla oli aikaa odotella ja juoda kupillinen kahvia (jotta voisin sitten kaverini kanssa ottaa toisen hieman myöhemmin). Jatkoin tämän nuoren parin ihmettelyä. Nykyisin pariskunta voi viettää aikaa repimällä ja piirtelemällä lottokuponkeihin peniksen ja kirkkoveneen kuvia! Tämäkin on minulle uutta.

Ilmeisesti kissavideot loppuvat nopeasti kesken tai sitten uusia oli tullut varsin vähän sillä herra alkoi hetken päästä tehdä lähtöä. Piirtämättömät lottokupongitkin olivat loppuneet pöydästä. Mies muutaman kerran sanoi rouvalleen, että voidaan lähteä. Nuori nainen ei lotkauttanut korvaansa asialle, jolloin mies soitti pöydän toiselle puolelle ja esitti asiansa puhelimessa.

Minä kun olen ymmärtänyt, että puhelin on sitä varten, että oltaisiin keskustelukumppanin kanssa kategorisesti sellaisella etäisyydellä, ettei puhuminen onnistu ilman teknistä apuvälinettä. Näköjään itselle pieni päivityksen aika.

Lopulta miehellä alkoi mennä hermo ja alkoi naputella kynällä naisihmisen puhelinta, kuin rumpukapulalla rumpua. Lopulta naisellakin meni hermo ja hän huusi "V*ttu lopeta tai mä tungen ton sun perseeseen!" Tämän jälkeen he yksissä tuumin lähtivät huoltoasemalta, ilmeisen tyytyväisenä parisuhteeseensa.

Summa summarum - mä en oo niin pitkään aikaan käynyt treffeillä, että en näköjään osaa enää seurustelun aakkosia. Maailma on todellakin muuttunut.

Millaiset häät, sellainen pariskunta?

Mikä tekee hyvät ja onnistuneet häät? Pysähdyin miettimään asiaa taannoin kun kävin ystäväpariskunnan talvihäissä. Nykyisin Suomessa (varsinkin etelässä) talvihäät on aina riskialtis vaihtoehto. Riski siihen - ettei ole lunta, vaan mustaa ja harmaata sekä ainoa talvesta muistuttava seikka on pirunmoinen pakkanen ja räntäsade - on kiusallisen suuri. Tällä pariskunnalla tammikuun puolessa välissä kaikki meni kuitenkin täydellisesti nappiin.

Pysähdyin miettimään mitkä elementit tekevät häistä onnistuneet? Jos seuraa facebookin hääryhmiä, niin ainakin yksi vaatimus on suunnaton kriisi ja stressi jo vuotta ennen häitä. Samoin ongelmat sormuksen kanssa (näköjään mikään Suomessa toimiva kultakauppaketju ei osaa tehdä mitään asioita oikein..) sekä puku on tietysti väärää sävyä ja aina viikko ennen häitä. Tottakai kaasojen ja bestmanien kanssa pitää tulla ongelmia ja kriisejä, ne vaan kuuluvat asiaan.

Miksi siis pysähdyin miettimään tällaista? Koska se aika, mitä seurasin tämän pariskunnan häiden puuhaamista, näistä ongelmista ei vaikuttanut olevan tietoakaan. He olivat itse hoitaneet häät, ilman kaasoja ja bestmaneja. Ilman kriisejä siitä, että joku "feidaa" tai jättää tekemättä tai tulematta. He olivat suunnitelleet häitään vuoden - itselleen, olihan kyseessä heidän häät.

Jos jälleen katsoo häähullujen ryhmää, kaikilla on karkkibuffettia ja saippuakuplia, mallia haetaan "neljät häät ja ties kuinka monet kriisit" - ohjelmasta. Ohjelma on aikataulutettu minuutilleen ja perinteitä puristetaan hampaat irvessä, koska on pakko. Siksikö häistä usein tulee niin väkinäisiä? Vieraat pelkäävät mokaavansa?

Täällä ei. Hääpari oli selvästi kotonaan, vieraat viihtyivät ja myös tutustuivat toisiinsa. Taisi siellä yksi parikin löytää toisensa, mielenkiinnolla sivusta seuraan (perkele!!). Onnistuneet häät siis ainakin tässä tapauksessa (sekä omasta että muiden vieraiden mielestä) tulivat siitä, että hääpari teki juhlat vain itselleen. Ja kutsui sinne rohkeasti rakkaita ihmisiä juhlimaan kanssaan. Ei pakkopuheita, ei kliseitä, vaan iloisia, nauravia ihmisiä.

Mistä kaikesta "se jokin" voi olla parisuhteessa kiinni?

Kuulin kaveriltani iloisia perheuutisia ja se sai minut pohtimaan "sen jonkin" eri ulottuvuuksia. Kaverini on siis pitkän sinkkuilun jälkeen löytänyt itselleen hyvinkin potentiaalisen kumppanin, yllättävänkin läheltä. Ei, ei ole serkku. Pervot.

Kyseinen herrasmies on lapsuuden tuttu samalta kylältä ja isoveljen parhaita kavereita. Nykyinen tuore pari on tuntenut käytännössä koko ikänsä, mutta ei vain ole sattunut samaan pöytään niissä merkeissä - ennen kuin nyt. 

"Se jokin" on muuttujana mielenkiintoinen. Se lähtökohtaisesti on olemassa jokaisessa parisuhteessa, mutta se voi sieltä yhtä hyvin kadota. Se voi löytyä parisuhteeseen uudelleen tai olla löytymättä. Jos sitä ei löydy, tiedetään hyvin kuinka siinä todennäköisesti käy. 

Välillä tuntuu, että "se jokin" voi olla kiinni ihan mistä tahansa. Kuvitellaan asiaa muutaman skenaarion kautta. Tapaat kaupan kassalla elämäsi naisen, mutta se on juuri tullut treeneistä ja on ihan järkyttävän hikinen ja haisee pahalle. Hän on vain tullut hakemaan kaupasta nopeasti proteiinipirtelöä ja paria banaania. Nainen saattaa olla juuri se, korkeasti koulutettu tai rakennusammattilainen (nainen muuten maalitahraisissa haalareissa on muuten seksikäs), mutta elämäsi rakkaus. Olosuhteet eivät vain ole otolliset täydelliselle kohtaamiselle.

Rinnan, mutta erillään. Samaan suuntaan katsoen, mutta epätietoisia toisistaan. Kohtalo?

Toinen tilanne saattaa olla baarissa, sinulla on tutka päällä ja sormuskin jo katsottuna kultaliikkeen ikkunasta. Pahaksi onneksi tapaamasi mies on kuitenkin jo kotoaan lähtiessään tehnyt sen itsepintaisen periaatepäätöksen, ettei baarista kuitenkaan ketään löydy. Sitten hän mököttää baaritiskin nurkassa tuijotellen tuopin pohjaa. Vaikea siinä on jutulle lähteä toisen kanssa, mököttäköön siellä nurkassa.

Välillä aika vaan voi olla perseestä. Kuten oikeastaan tässä alun esimerkkitapauksessa, vasta nyt aika oli tälle pariskunnalle oikea. Jossain tilanteessa se unelmiesi kumppani saattaa olla väärällä hetkellä parisuhteessa, ihan sama miten hyvin tulette toimeen. Moraalisesti varsin kyseenalainen tilanne, koska vieraissa käyminen ei ole kaikissa parisuhteissa hyväksyttyä. Eikä se uuden parisuhteen käynnistäminen heti eron jälkeenkään välttämättä innosta, sinkkupäivät parisuhteen jälkeen ovat yleensä niitä parhaita tuulettumishetkiä.

Ota tästä nyt sitten miehenä selvää. Se, että itsellä on "haku päällä", ei todellakaan tarkoita mitään että mikään menisi mihinkään. Se jokin voi muodostua tai olla olemassa jossain kontaktissa - tai olla olematta. Ja vaikka se itsellä olisi, se ei tarkoita että se olisi molemminpuolista. Jos vaikka toinen onkin hakemassa vain peitonlämmittäjää yhdeksi yöksi, niin ei se välttämättä johda mihinkään muuhun kuin toiseen satunnaiseen yöhön.

Parisuhde on pariutumisen sattumapeliä, todennäköisyys on sama kuin kaksi planeettaa törmää suuressa avaruudessa. Lähikontaktit ovatkin sitten jo yleisempiä, mutta ne kestävät kappaleiden liikkeen nopeudesta riippuen lyhyemmän tai pidemmän hetken. Onkin siis yksittäisten kappaleiden sen hetkisestä vetovoimasta kiinni, muuttavatko ne rataansa toisiaan kohden, vai matkaavatko vain pyyhkäisten toistensa ohi.

Haluan sukulaisen!

Treffailun ja deittailun ihmemaassa törmää monenlaiseen viheltäjään. Vaikka se onkin inhottavaa, Tinderissä on mahdollisuus rajata selkeät kukkuu-osaston ihmiset pois ja pyyhkäistä vasemmalle. Tämä tarkoittaa oikeastaan sitä, että on asettanut itselleen rajat korkeammalle kuin yhden kauniin kasvokuvan verran.

Olen yhtäältä sitä mieltä, että kaikille tulisi antaa mahdollisuus, koska pelkän kuvan tai tekstinpätkän perusteella tuomitseminen on julmaa. Toisaalta taas harrastan itse sitä samaa ja raakkaan selkeästi ammattiapua tarvitsevia vasemmalle. Mitä nämä ammattiapua tarvitsevat ovat? Ne ovat esimerkiksi niitä, jotka ovat ilmaisseet selkeästi voimaeläimekseen puuman tai kertovat ennustavansa tulevaisuutta kristalleista tai miehen kivespusseista. (Kyllä, kaikki nämä esimerkit ovat tosia!)

Silti aina välillä tulee vastaan myös niitä tapauksia, joiden ei tulisi päästä seulasta läpi laisinkaan. Tällöin on kunnia käydä erikoisilla treffeillä ja jostain syystä näitä on sattunut kahdet tähän ihan lyhyen ajan sisään. Alkaa ilmeisesti ote herpaantua ja tulisi varmaan pitää pientä tauko Tinderin ihmemaasta.

Ensimmäiset olivat pari viikkoa sitten, kun tapasin itseäni hieman vanhemman naisihmisen kahvilan kuhinan taustoittamana. Nainen vaikutti varsin fiksulta, koulutetulta eikä ulkonäössäkään ollut sanomista. Hieman kieltämättä hämmensi, että nainen toistuvasti palasi kysymään perinnöllisistä sairauksista ja geneettisistä kysymyksistä. Oletin asian liittyvän hänen opiskeluunsa, olihan hän sentään genetiikan alalla töissä.

Lopulta paikalle saapui myös toinen nainen, jonka treffiseurani esitteli vaimokseen. Olin kieltämättä hieman hämmentynyt. Treffiseurani oli paljastunut yhtäkkiä naimisissa olevaksi lesboksi. Tässä asiaa hämmästellessäni treffikaverini kertoi kumppanilleen haastattelun sujuneen hyvin ja minun olevan sopiva tehtävään. Tässä kohtaa hätkähdin, mihin HEL*ETIN TEHTÄVÄÄN?

Kuulemma lapsen siittämiseen tietysti. Olin sopiva panemaan alulle lapsen naisen kanssa, joka oli ollut treffeillä kanssani. Tosin, ilman lähikontaktia joten tästä suurensuuri miinus. Geneettisesti terve ja sopivan värinen, joten hyvää isämateriaalia. Mieleeni tuli yksi hakaristiä palvonut kansakunta 1930- ja 40 luvuilta, jotka harrastivat rodunjalostusta suuremassakin mittakaavassa. Sanomattakin selvää, että treffit päättyivät lyhyeen. Herrasmiehenä maksoin kahvit.

Toisen kanssa kävi sitten perinteinen vahinko. Profiilissa oli äärimmisen hyvät kuvat, lähes jokaisesta kuvakulmasta otettu jotta arvailun varaan ei tarvinnut tarkemmin jättää. Normaalisti odotan, että profiilissa on joku "oma sana", mutta tässä kohtaa joustin periaatteestani. Ehkä ei olisi kannattanut.

Kieltämättä on karu tunne kun saapuu treffipaikalle ja rullaportaiden yläpäässä tajuaa, että kahvilan edessä seisoo vanha tuttu, entinen työkaveri ja entinen lähempikin tuttavuus. Liukuportaat tuntuivat kestävän ikuisuuden, kun samalla miettii että miten pääsee tilanteesta kävelemään ohi parin metrin päässä häämöttävistä liukuovista. Ja ei, naista ei tunnistanut kyseisistä kuvista. Valitettavasti.

Mistä tietää että kannattaa oottaa Tinder-treffeistä taukoa? Siitä, että Tinder joutuu etsimään uusia "svaipattavia" ympäristöstä. Silloin kannattaa poistaa sovellus ja kokeilla muutaman viikon päästä uudelleen.

Alkuhuumasta pieruverkkareihin

Tein uuteen asuntooni keittiöremontin heti muuton perään. Jätin tosin sähkö- ja putkityöt ammattilaiselle, kun itsellä ei sitä pätevyyttä ole. Muutoin monet jutut oli helppo hoitaa itse. Uusin samalla kodinkoneet, liesi sai väistyä keittotason ja erillisuunin paikalta ja massiivipuinen pöytätaso kruunasi uuden keittiön.

Samalla totesin, että jenkkijääkaappi on liian pieni ja uusin senkin. Uusi jääkaappi tuli paikalleen ja peruskoneeseen tottuneena oli led-valoilla varustettu valkoinen komistus kieltämättä siisti.

Sen hetken. Kunnes siitä tuli arkista. Pelästyin asiaa tänään kun avasin jääkaappia laittaakseni sinne sinappipullon. Hienot led-valot ja säädettävät hyllyt eivät tunteneet juuri miltään. Niistä oli tullut arkisia ja olin tottunut näkemään ne joka päivä.

Mietin, etä olen tainnut törmätä samaan parisuhteissa. Siihen, että niin kauan kun uudennäköiset led-valot kiinnostavat, niin kauan kiinnostaa seurakin. Tavallisuudesta on tullut sietämistä, erikoisuudesta kulutustavaraa. Kun käyt tavalliseksi, voidaankin pistää kumppani kiertoon. Onhan se ennen kuulumatonta että kotona maleksiikin se tavallinen mies pieruverkkareissa.

On karua että parisuhde perustuu monella liikaa tai pahimmillaan ainoastaan uutuuden viehätykseen. Ja monella parisuhde kariutuu avioeroon samasta syystä, uutuus loppuu ja arki tulee vastaan. Se jokin taitaa olla uutuus, jokin jota ei ole aikaisemmin koettu, jokin ulkoinen kemiatekijä eikä välttämättä se toinen ihminen. Arjen pitäisi olla yllättävää, vaihtelevaa, riemukasta ja täynnä menoa ja meinkinkiä. Kaikkea sitä mitä normaali arki itseasiassa ei ole. Arki on sitä tavallista elämää - sen kivan tyypin kanssa.

Uutuutta riittää avioliittoon ja lapsiin saakka, siten ettei ärsytyskynnys ylity, kun koko ajan joku asia uudistuu. Jompikumpi uhkaa erolla, toinen kosii. Saadaan uutta, jonka varjolla odottaa parempaa huomista. Mennään naimisiin ja arki uhaa vyöryä yli. Pyöräytetään "se pakollinen", joka pelastaa liiton ja antaa taas uutta. Nyt ei ehkä enää uhatakaan erolla vaan petetään ja haetaan uutta avioliiton ulkopuolelta. Ehkä pyöräytetään se toinen kakara, joka taas pelastaa avioliiton. Silti päädytään eroon tai kumppani jää kiinni pettämisestä.

Ei näin. Monet naiset kehuvat arvostavansa tavallisia miehiä. Tavallisia miehiä jotka eivät kuitenkaan kelpaa parisuhteeseen kuin yhdeksi illaksi silloin kun nainen on liian laiska runkkaamaan. Tavallinen mies, joka ei petä, joka ottaa osaa kotitöihin, osaa pitää vasaraa ja porakonetta kädessään ja käyttää niitä kun tarve on. Tämä mies ruuvaa hyllyt seinälle itse. Lisäksi se mies osallistuu lastenkin hoitoon ja päästää naisen tyttökavereiden kanssa ulos. Mutta ai perkele, ei se ole koko ajan uusi. Epämukava arkikin saattaa koittaa ja siksi ei käy.

Nainen: Haluatko että mies osallistuu kotitöihin?

Miehen kotitöihin osallistuminen on yksi klassisimmista parisuhteen kompastuskivistä ja riidanaiheista. Miestä ei tahdo saada siivoamaan tai tiskaamaan sitten kirveelläkään, rivi- tai omakotitalossa asuvat tietävät sen pihatöiden tuskan, joiden taakkaa se formuloita ja jalkapalloa tuijottava puoliso tuntuu todella nihkeästi jakavan.

Päältä ajettava ruohonleikkuri puuttuu vielä. Toisaalta, se tarvitsee hieman enemmän ajettavaa.

Kesät talvet tuntuu löytyvän joku tekosyy, minkä takia liimautua muutamaksi tunniksi kotisohvalle television ääreen, aina on joku mestaruussarja tai muu vastaava maailmaa tärkeämpi kilpailu käynnissä. Onhan se totta, television ääressä istumalla tuo sohvaperunaa muistuttava mies saattaa etäisesti päästä osalliseksi niistä adrenaliini- ja testosteronihuuruista, joita nuo kentällä tai kaukalossa kilvoittelevat pelaajat kokevat. Hiki siellä telkkarin ääressä ainakin haisee, hookoon sinisen ja arkijuuston kyllästämien uunimakkaroiden lisäksi.

Vaikka itsekin seuraan urheilua myös televisiosta, voin ymmärtää parempien puolisoiden tuskan siitä, kuinka vaikeaa on saada kuvaruudun eteen juurtunut mies ilman riitaa ja uhkausta erosta liikkumaan mihinkään suuntaan - toimintaan motivoitumisesta puhumattakaan.

Onneksi tähän suunnattomaan tuskaan on olemassa äärimmäisen käyttökelpoinen ratkaisu, jonka uhriksi olen joutunut itse. Ja sattumalta olen tämän miesmäisen ahdingon ja sudenkuopan todennut. Joudun siis ikäväkseni ja tuskakseni toteamaan, että kotitöistä on tällä keinolla tullut jopa hauskaa ja mukavaa. Olen menettänyt kaikki ne tekosyyt joilla voisin välttyä tietyiltä kotitöiltä. Etkö usko? Kurkataanpa asiaa hieman enemmän.

Monet niistä asioista joista miehet innostuvat, sisältävät erinäköisiä koneita tai laitteita. Paljon tietokoneella tai konsolilla pelaava henkilö on pysyvässä kilpavarustelun kierteessä, ostaessaan uusia pelejä, ohjaimia, lisäosia ja lisätarvikkeita, kuulokkeista lataustelakoihin lähtien. PC:tä pitää päivittää jatkuvasti. Jos miehellä on harrastusauto, siihen kuluu vähintään puolet kuukausipalkasta ja uusia työkaluja ja osia kaivataan vähän väliä että saadaan tuota parisuhdettakin paremmin huollettu kiituri vieläkin parempaan kiiltoon. Näissä tilanteissa "se jokin" kyllä taitaa olla pikemminkin miehen ja koneen välinen kipinä.

Yhteistä miehille siis ylipäätään on, että erilaiset koneet ja kapineet kiinnostavat. Haluatko että mies osallistuu kotitöihin? Osta siis miehelle jokin vekotin sitä varten. Vielä parempi, anna miehen ostaa se itse. Minulle kävi tässä asiassa ohraisesti - siivouksesta tuli hauskaa kun talouteen ilmestyi höyrypesuri (naura vaan) joka pöhisee ja suhisee. Pihatyötkin maistuvat kun pihaan ilmestyi Boschin oksasilppuri, joka kuulostaa pitkälle ylikasvaneelta majavalta oksia silputessaan.

Pahinta tässä on se, että ostin itse molemmat kapineet. Pihatöistä ja siivoamisesta tuli hauskaa ja olen kauhistunut ajatuksesta että hetkittäin jopa odotan että saan kaivaa varastosta jonkin elämää ilahduttavan kikottimen. Juuri valmistuneen keittiöremontin jälkeen huomaan, että tiskikoneen päälle laittaminen on hauskaa - voi kun sen vain täyttäisi tai purkaisi vielä joku muu. Ehkä siihenkin joskus keksitään kone.

Kun pallit lähti

Nyt ne sitten lähti. Tuon täällä asuvan kultaisennoutajauroksen pallit. Näin miehenä jotenkin suunnattomasti sympatiseeraan tuota koiraa ja sen kärsimystä. Sitä sopii vaan itselleen kuvitella miltä se tuntuisi jos saisi itse ensin piikin joka vaivuttaisi hitaasti spagaatin kautta uneen.

Herätessä tunne oli outo. Jotenkin kevyempi. Ihan kuin jotain puuttuu, mutta et täsmälleen osaisi sanoa mitä se olisi. Ihan jumalaton darra päällä, vaikka heräämislääke auttaakin tokkuraisuuteen.

Sitten se omistaja juttelee valkotakkisen naisen kanssa joka kertoo että kaikki meni hyvin. Paskat, huono olo on silti. Nyt se sitten auttaa autoon, ei kuulemma saa hyppiä itse. Yritän, mutta eipä siitä mitään tule. Sen verran vielä pöhnässä.

Kotimatkan oksettaa ja on paha olo. Nukuttaa. Jonkun lampunvarjostimen saan kaulan ympäri ja säikähdän joka kerta kun se tökkäsee johonkin reunaan. On vaikea hahmottaa sen rajoja missä se menee. Vihdoin pääsee omaan olohuoneeseen ja tutulle matolle pitkälleen. Vieläkään en tajua sitä mitä puuttuu. Kaikki selviää kun saan kaulurin pois.

En anna tätä ikinä anteeksi.